Moilasen odotettu paluu tuoreleipämarkkinoille

26. helmikuuta

”Asiakkaat ovat kaivanneet Moilas Leipomon tuoreleipiä, joiden aito tuore maku on jo sukupolvien rakastama”, kertoo yrityksen myyntijohtaja Lauri Kivirinne. Moilas Leipomo palaa nyt taikinajuurilleen ja jatkaa vuonna 2016 tauolle jäänyttä tuoreleipien toimitusta. Ensimmäiset tuotteet ovat saatavilla 1.3.2018 alkaen hyvin varustetuista ruokakaupoista.
Pieksämäkeläisenä perheleipomona Moilas Leipomo haluaa tarjota kuluttajille mahdollisuuden ostaa paikallista ja perinteikkäästi tuotettua lähiruokaa. Ajatuksena on, että uunituoretta leipää olisi aina tarjolla. Tuotteet leivotaan illalla tai aamuyöstä, ja niiden jakelu tapahtuu tuoreena heti aamusta. Jakelua on kuutena päivänä viikossa. Ensimmäisinä tuotteina lanseerataan Pikku Jääkäri, Kauraleipä, Kokojyväsämpylä ja Kokojyväleipä. Leivät halutaan tuoda asiakkaille uunituoreena, minkä vuoksi saatavuus on rajattu Mikkelin, Kuopion, Jyväskylän, Varkauden ja Pieksämäen alueelle. Kevään aikana kauppojen hyllyille on luvassa lisää tuotteita.


Rakkaudella, rehdisti ja hyvistä raaka-aineista

Tämän päivän kuluttajat arvostavat lähellä tuotettua, laadukasta, lisäaineetonta ja hyvinvointia edistävää ruokaa. Moilas Leipomon toimintaa ovat ohjanneet juuri nämä periaatteet siitä saakka, kun leipomo aloitti toimintansa. Intohimoinen asenne perinteistä valmistustapaa kohtaan näkyy sekä leipomon toiminnassa, että maistuu itse leivissä. Moilas Leipomo haluaakin tarjota aitoon ja alkuperäiseen taikinajuureen leivottua leipää, jonka tunnistaa mausta. “Nyt myyntiin tulevat tuoreleivät leivotaan edelleen samoilla alkuperäisillä resepteillä”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Juha Moilanen ylpeänä.
 

Pieksämäeltä maailmalle

Kesällä 1955 Saimi Moilanen leipoi kotileipomossaan ensimmäiset ruislimput myyntiin Pieksämäen torille. 60-luvun alussa jakelualue ulottui jo lähikuntiin. Tuoreet leivät leivotaan vielä tänäkin päivänä Pieksämäen Naarajärvellä, jossa sijaitsee myös erillinen gluteenittomien tuotteiden leipomo. “Aidon leivän tekemisessä ei ole oikopolkuja. Esi- merkiksi Pikku Jääkäri ruislimppumme on täysin hiivaton”, toteaa yrityksen markkinointipäällikkö Emilia Taxell.
Tuotteita toimitetaan kotimaan lisäksi muun muassa Pohjoismaihin, Saksaan ja Englantiin – yhteensä 15 eri Euroopan maahan ja lisää maita tulee jatkuvasti. Saimi Moilasen perintötaikinajuuresta on kasvanut valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä leipomo. Moilas Oy on yhä perheyritys, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii perustajapariskunnan poika Juha Moilanen.